10. elokuuta 2023

Neliviikkoiset

Voi, kun aika rientää nopeasti noiden pentujen kanssa. Neljässä viikossa pennut ovat ehtineet kasvaa ja oppia ihan hirmuisesti. Nyt jo leikitään vauhdikkaasti ja syödään ihan oikeaa ruokaa, joskin Alma imettääkin vielä. Ulkoillakin on ehditty ja toivotaan mukavia kelejä, jotta ulkoilua voidaan jatkaa edelleen.

20. heinäkuuta 2023

Suloiset kaksoset

Alma synnytti viime viikolla suloisen tytön ja pojan. Ensimmäinen viikko pentujen kanssa on mennyt hyvin ja tuore äiti on ollut mitä huolehtivaisin emo pennuilleen.
Olga ja Elsa ovat saaneet pysytellä poissa tuoreen pentueen alueelta ja alkuun Alma tarkkaili hyvin tarkkaan kaikkia, jotka pentujen lähelle saapui. Nyt viikon jälkeen hän alkaa olla sen verran luottavainen pentujensa pärjäämisestä, että välillä voi poistua pentujen luota jopa toiseen huoneeseen aikaa viettämään, eikä meitä ihmisiä tarvitse enää vahtia, vaikka pentuja ihastelisimmekin. Pikkukaksikko syö ja nukkuu, kuten tässä vaiheessa kuuluukin. Molemmat ovat kasvaneet jo hurjasti ja seuraavaksi alamme odotella, että silmät avautuisivat.
Pentukyselyitä oli kevään aikana kertynyt pitkä lista ja siltä listalta löytyi molemmille pennuille kodit.

22. kesäkuuta 2023

Pentukesä 2023

Kahden vuoden tauon jälkeen meillä odotetaan jälleen jännittyneena pentuja. Alma (2v) kävi tänään ultrassa ja eläinlääkäri vahvisti kovasti toivotun uutisen. Nyt sitten odottelemme ja rapsuttelemme tulevaa emoa. Heinäkuun puolivälissä meillä on toivottavasti jo pieniä palleroita siliteltävänä.
Pennut ovat yhdistelmästä Kairikon J.Sumelius (yläkuva) ja Niskanniemen Diana (alakuva).

4. heinäkuuta 2022

Kennel Kairikon kesä 2022

Elton ja pallo ja loputon into leikkiin. ❤️ 

Kesäkuun alun lenkkiseurana Elsa, Olga, Alma ja Elton. 
  
Olga 9v. nautiskelee mökkeilystä jo vähän rauhallisemmin ottein ja ehtii välillä kuvaankin. 

Aurinkoista ja lämpöistä kesää kaikille! ☀️

15. elokuuta 2021

Syyskuulumisia

 

Elsa 5v, Alma 9kk, Elton 3 kk, Olga 8v (Kuva Iiris Falck)

Kesä hurahti muuton ja pentujen merkeissä nopeasti. Koti saatiin järjesteltyä helteistä huolimatta pikkuisten tassujen vipeltäessä mukana ja tutkiessa jokaisen uuden kolon ja sopukan ja uteliaina kurkkien jokaiseen aukenevaan laatikkoon. 

Pian muuton jälkeen pennut olivatkin jo luovutusikäisiä ja valmiina muuttamaan uusiin koteihin. Eltonin kohdalla muutto viivästyi ja lopulta peruuntui kokonaan sappihappoarvojen oltua hiukan koholla. Näinpä koirakolmikkomme jatkoksi jäi yksi suloinen karvatassu lisää ja porukalla on loppukesästä ehditty mökkeillä, marjastaa ja uidakin. Neitokaisethan eivät tosin uimisesta perusta, eivätkä mökillä myyrämetsältään muihin puuhiin tahdo joutaakaan, mutta pikkuinen Elton on uteliaana kokeillut sekä uimista että mustikoiden popsimista. Koko nelikko on myös kovia saunomaan, joten eipä tarvitse ihmislauman tehdä kerrassaan mitään itsekseen. 

Elton on pirteä ja tällä hetkellä ainakin täysin oireeton pikku vipeltäjä. Todella oppivainen ja hellyyden kipeä murunen muuttaa sukulaistädin iloksi muutaman päivän päästä, mutta haetaan varmasti meidän mökkikaveriksi vielä jatkossakin. Eltonin ja Alman touhut menevät myös niin hyvin yksiin, että leikkikaveria käydään tapaamassa tiuhaan. 

Kairikon kennelissä ei pikkutassujen tepsutuksesta saada nauttia nyt ihan heti, sillä Olga siirtyy nautiskelemaan eläkepäivistä ja mummohommista ja Alma on meidän seuraava potentiaalinen äitikoira. Alman pitää kuitenkin vielä kasvaa tovi ja kerryttää ikää ainakin pari vuotiaaksi, joten nyt keskitytään näiden neitokaisten hoivaamiseen ja jatketaan Alman kanssa vielä koirakouluiluakin. 

2. kesäkuuta 2021

Kairikon kennelissä pentuvipinää jälleen

Kahden vuoden tauon jälkeen Kairikkoon on syntynyt jälleen pentuja. Olga-emo synnytti viimeisen pentueensa varhain lauantai-aamuna 22.5.

Pennut ovat kasvaneet hyvin ja vuodenvaihteessa perheeseemme muuttaneella Alma-neidillä on ollut kovasti ihmeteltävää, kun makuuhuoneeseen ilmestyi ihmeellinen vikisevä laatikko ja Olga ei suostu päästämään muita koiria huoneeseen. 😀Elsa 5v. on jo pentuihin tottuneena pysytellyt ihan omaehtoisesti poissa tuoreen äidin reviiriltä. Ehtiihän noiden pikkuveljien ja siskon kanssa leikkiä sitten tuonnempana, kun alkavat muistuttaa vähän enemmän koiraa. 😉

Pentukyselijöitä kertyi edellisen pentueen jälkeen pitkä lista ja siitä on nyt soiteltu ja viestitelty kyselijöille järjestyksessä, että vieläkö perheessä olisi cairnivauvan kokoinen kolo. Onnellisesti olemme viisi kotia löytäneet ja kaikki pennut ovat näin ollen alustavasti varattuja. 

Tänään saimme tiedon, että 2-vuotias kennelistämme lähtöisin oleva cairnipoika Pablo etsii uutta kotia perheessä puhjenneen allergian vuoksi.  Joten mikäli elämääsi mahtuisi iloinen ja virkeä, jo valmiiksi siistiksi opetettu cairnpoika, olethan yhteydessä Sanna-kasvattajaan yhteystietojen luovutusta varten. 


30. heinäkuuta 2019

Kaikille koti löytynyt


Nyt on löytynyt kaikille pennuille rakastava koti. Kyselyjä pennuista on tullut todella paljon, mikä ilahduttaa mieltä ja kertoo, että cairn on hurmannut virkeällä ja terhakkaalla olemuksellaan suuren joukon ihmisiä. 


Nyt meillä Kairikossa keskitytään kasvamaan ja harjoitellaan sosiaalisia taitoja sekä ihmisten että isompien koirien kanssa. Leikkihetket ovatkin venyneet jo liki tunnin mittaisiksi ja rohkeus on kasvanut siinä määrin, että taloa kierretään jo uteliaasti tutkien liukkaasta lattiasta enää yhtään välittämättä. Pienet hampaanalut jo tuntuvat suussa ja senpä vuoksi leluja ja puruluita on etsitty esille, jotta ihmisvarpaat ja huonekalujen pinnat säilisivät ehjina.